Näyttelyt

Koiranäyttelymaailma on ihan omanlaisensa. Näytteilleasettajia löytyy joka lähtöön, toisille harrastus on leppoisa päivä oman koiran kanssa puuhaten, toisille vakavampi kilpailu jossa punnitaan kasvatustyön tuloksia. Koiramme-lehteä selaamalla löydät tiedot näyttelyistä, Suomen Kennelliitto julkaisee ne myös nettisivuillaan. Samoilta sivuilta löydät myös ilmoittautumislomakkeen.

Näyttelyihin ilmoittaudutaan postittamalla lomake (joissain näyttelyissä on myös käytössä jo netti-ilmoittautuminen) ja ilmoitusmaksun kuitti ennen viimeistä määräpäivää näyttelyn järjestäjille. Noin viikkoa ennen näyttelyä saat postitse koirallesi numerolapun ja aikataulun ja tietoa näyttelypaikasta (ajo-ohjeet yms.).

Itse näyttelyaamuna on monta muistettavaa asiaa. Ihan ensimmäiseksi mukaan kannattaa pakata paljon huumorintajua ja avoin mieli. Koiraakaan ei sovi unohtaa matkasta. Rokotustodistukset pitää ehdottomasti olla mukana! Näyttelyhihnaa, vesikuppia, harjaa ja kampaa, makuualustaa koiralle tai namipaloja kehään ei sovi myöskään unohtaa. Näyttelypaikalla voi olla myös kylmä ja näyttely kestää tunteja, jolloin etenkin nakulle koiralle kannattaa varata vaatetusta. Vinkki: Varaa myös mukaasi hakaneula numerolapulle!

Arvostelun alkaessa ole tarkkana että menet ajoissa kehään oman koirasi arvosteluluokan alkaessa. Kehäsihteeri huutelee numeroilta koiria kehään, joten ole kuulolla ja seuraa kehän tapahtumia! Kehään mennään ensin numerolappusten osoittamassa järjestyksessä, koirat juoksevat jonossa kerran, pari kehän ympäri, jonka jälkeen alkaa yksilöarvostelu. Tällöin tuomari tarkastelee jokaista koiraa erikseen, tutkii sen pöydällä, katsoo hampaat, tarkistaa uroskoiran kivekset ja pyytää esittäjää liikuttamaan koiraa. Jos tuomari on ulkomainen, voit rohkeasti kysyä kehäsihteeriltä apua jos et ymmärrä mitä tuomari ajaa takaa! Kun tuomari on nähnyt koiran liikkeet, aseta koira seisomaan tuomarinpöydän eteen. Tuomari sanelee kehäsihteerille koiran arvostelun, joka kirjataan arvostelulipukkeeseen, jonka jälkeen kehäsihteeri antaa laatuarvostelua osoittavan nauhan sinulle ja koirallesi.

Vuoden 2011 alusta on voimassa taas kerran uudet säännöt, ja siinä tuleekin olla tarkkana nauhojen värien kanssa. Entinen vaaleanpunainen ERI onkin nyt punainen ja entinen punainen EH onkin nyt sininen jne…  vain ERI JA SA:n (sertin arvoinen) saaneet kisaavat PU/PN sijoista. Uusiin sääntöihin kuuluu myös arvostelulomakkeessa ruksattava koiran käyttäytyminen kehässä. Usein ruksataan vain, mikäli on jotain huomautettavaa käytöksessä, eli jos arvostelulomakkeeseenne ei ole mitään ruksattuna tähän kohtaan, se tarkoittaa, että käytös on rodunomainen.

Arvosanan H (H, hyvä), T (T, tyydyttävä), EVA  (EVA, Ei voida arvostella) tai HYL  (Hyl, Hylätty) saaneet koirat eivät jatka enää kilpailua yksilöarvostelun jälkeen. Evan voi saada esimerkiksi koira joka ei suostu kävelemään kunnolla, vaan hyppii ja säntäilee, jolloin tuomarin on mahdoton arvostella koiran liikkeitä. Hylyn voi saada esimerkiksi koira joka yrittää purra tuomaria.

Kun kaikki samaa sukupuolta olevat koirat on arvosteltu, kaikki  SA:n  saaneet urokset / nartut tulevat vielä kerran kehään. Tuomari sijoittaa rodun neljä parasta urosta ja narttua ja kehäsihteeri ohjaa koirakot oikeille paikoilleen.

Kun kaikki urokset ja nartut on arvosteltu, tulee kehään enää paras uros ja narttu ja näiden kahden väliltä tuomari tekee rodun parhaan (ROP) valinnan. Hän saattaa juoksuttaa tässäkin kehässä kumpaakin yksin ja yhdessä ja ottaa yhtä aikaa pöydälle seisomaan.

Jokaiselle ihmiselle se oma koira on se kaikkein paras ja kaunein. Harjakoira on hyvin vaikea rotu arvostella. Siinä on kaksi eri karvanlaatua ja kaksi eri rotutyyppiä ja näistä kahdesta on erilaisia variaatioita. Jonkun tuomarin mielestä ihannetyyppi on kaurismainen harja ja jonkun toisen mielestä pieni jämäkkä cobbytyyppi. Joku tuomari pitää enemmän nakuista ja toinen puutereista. Mitään absoluuttista totuutta ei ole ja siksipä ei pidäkään hirveästi pahoittaa mieltään, jos juuri tämän tuomarin mielestä koirasi ei ollutkaan se paras. Toisella tuomarilla tilanne voi olla aivan toinen. Näihin tilanteisiin tarvitset sitä avointa mieltä, mistä alussa mainittiin!

Muista vielä hakea arvostelulipukkeesi kehäsihteeriltä arvostelun jälkeen ja tarkista, että lipukkeen alalaidassa olevat kohdat on rastitettu oikein. Jos koirasi on saanut Sertin, Vara-Sertin, Cacibin, Vara-Cacibin, ollut Rop tai Vsp, niin käy arvostelulipukkeen kanssa tarkistamassa toimistosta, että saako niistä jonkun palkinnon. Useimmiten Vara-Sertistä ja Vara-Cacibista saa vain rusetin ja pahviläpyskän, mutta joskus joissakin näyttelyissä saa jonkun pienen esinepalkinnonkin.

Koiranäyttelymaailma tuntuu oudolta ja salaperäiseltä, mutta kannattaa edes kerran käydä siellä kokeilemassa. Ja kannattaa aina varautua siihen, että näyttelykärpänen pistää jo ensimmäisellä kerralla ja äkkiä huomaatkin viettäväsi kaikki viikonloppusi eri puolilla Suomea ja muita maita erilaisilla kentillä tai halleissa.

Näyttelyitä ja sanastoa

Club Show: Suomen Kiinanharjakoirat ry:n järjestämä kiinanharjakoirien oma näyttely. Tuomareina on toimineet joko uudet tulevat kiinanharjakoiratuomarit tai ulkomainen rotua kasvattava tuomari. Sertejä (joista lisää myöhemmin jos sana on uppo-outo!) ei jaeta, sillä näyttely on epävirallinen. Sen sijaan näyttelyn kovan tason vuoksi siitä tulevat pisteet lasketaan mukaan Vuoden Kiinanharjakoira ja Vuoden Kiinanharjakoirapentu – kilpailuihin. Näyttelyn paras aikuinen saa tittelikseen Club Winner ja paras pentu Club Promise.

Erikoisnäyttely: SKKY – eli Suomen Kääpiökoira Yhdistys ry – järjestää kerran vuodessa kääpiökoiraryhmälle virallisen näyttelyn, joka on samalla valtaosalle roduista vuoden erikoisnäyttely. Erityisiä erikoisnäyttelyn voittaja – titteleitä ei jaeta, Sertit kylläkin.

Ryhmänäyttely: Koirat on jaettu roturyhmiin joita Suomessa on kymmenen kappaletta. Kiinanharjakoirat kuuluvat 9-ryhmään, eli kääpiökoiriin. Muita ryhmiä ovat esimerkiksi terrierit ja vinttikoirat. Ryhmänäyttelyihin osallistuu yleensä yhdestä kolmeen eri roturyhmää. Näyttely on virallinen ja siinä jaetaan Sertejä.

Kaikkien rotujen näyttely: Näyttely on usein yksipäiväinen, mutta roturyhmät voi olla jaettu myös kahdelle eri päivälle. Näyttelyssä arvostellaan kaikki kymmenen roturyhmää ja Sertit ovat jaossa.

Kansainvälinen näyttely (KV): KV- näyttelyt voivat olla joko yksi- tai kaksipäivisiä. Kaikki roturyhmät arvostellaan, mutta erotuksena kaikkien rotujen näyttelylle, jaossa on Sertien lisäksi myös Cacibit.

Voittajanäyttely: Voittajanäyttelyitä on erilaisia. On oman maansa vuoden Voittaja, Pohjoismaiden Voittaja, Baltian Voittaja, Euroopan Voittaja sekä Maailman Voittaja – näyttelyitä. Jokaisessa näyttelyssä jaetaan rotunsa parhaille ko. näyttelyn Voittaja- tittelit. Lisäksi jaossa ovat sekä Sertit että Cacibit.

PEK: Pentujen kilpailuluokka. Virallisissa näyttelyissä on vain yksi pentuluokka, eli luokka niille koirille, jotka ovat seitsemän kuukautta vanhoja, mutta eivät ole vielä täyttäneet yhdeksää kuukautta. Epävirallisissa pentunäyttelyissä sekä esimerkiksi Club Show’ssa saavat kisata myös pikkupennut, eli pennut jotka ovat iältään 5-7 kuukautta vanhoja.
JUN: Junioriluokka, johon osallistuvan koiran tulee olla täyttänyt yhdeksän kuukautta, mutta joka on kuitenkin alle 18 kuukautta vanha. Tässä luokassa kilpaileva koira voi saada Sertin tai Vara-sertin, mutta ei kilpaile Cacibista.
NUO: Nuortenluokka. Tähän luokkaan koiran täytyy olla yli 15 kuukautta, mutta alle 24 kuukautta. Nuortenluokkaan ilmoitettu koira voi kilpailla sekä Sertistä että Cacibista.
AVO; Avoin luokka. Avoluokan koiran tulee olla täyttänyt 15 kuukautta, mutta yläikärajaa ei ole. Tässä luokassa kilpaillaan sekä Sertistä että Cacibista.
VAL: Valioluokka on kilpailuluokka, johon saavat osallistua vähintään 15 kuukautta vanhat, jonkun FCI:n tunnustaman kenneljärjestön muotovalio tai kansainvälinen valio. Jos koira ei ole jo valmiiksi FIN MVA(=Suomen Muotovalio), mutta on jo jonkun toisen maan valio, se voi kilpailla Sertistä ja KV-näyttelyssä Cacibista.
VET: Veteraaniluokka. Tähän luokkaan voi ilmoittaa koiran, joka on yli kahdeksan vuotias. Yläikärajaa ei ole. Veteraaniluokan koira voi kilpailla Sertistä, mutta ei Cacibista.
KAS: Kasvattajaluokka. Tässä luokassa kilpailee saman kasvattajan neljä kasvattia ryhmänä. Jokaisen koiran on täytynyt saada ko. näyttelystä ERI tai EH laatuarvostelusta ja koirien tulee olle vähintään kahdesta eri yhdistelmästä. Tuomari voi halutessaan jakaa kasvattajaryhmille kunniapalkintoja ja rodun kauneimmaksi kasvattajaryhmäksi valittu ryhmä kilpailee koko näyttelyn kauneimman kasvattajaryhmän palkinnosta, mikäli siis tuomari on palkinnut ryhmän myös kunniapalkinnolla.

SERT: Serti. Harjakoira tarvitsee kolme Sertiä kolmelta eri tuomarilta tullakseen Suomen Muotovalioksi – Fin Mva. Viimeinen Serti täytyy saada, kun koira on täyttänyt 24 kuukautta ja yhden päivän, eli syntymäpäivänä saatu Serti ei riitä. Tai jos koira täyttää lauantaina 24kk ja arvostellaan sunnuntaina kaksipäiväisessä näyttelyssä, ei tällöinkään saatu Serti riitä. Jos koira on jo jonkun muun maan valio ja iältään yli 24kk + 1pvä riittää yksi suomen Serti Fin Mva titteliin. Serti ilmoitetaan Sinivalkoisella nauhalla ja rusetilla.
VASERT: VaraSerti. Tuomari jakaa halutessaan myös VaSertin. VaSert muuttuu Sertiksi vain siinä tapauksessa, mikäli Sertin on ottanut vastaan koira, joka ei ole siihen oikeutettu. Esim. koira on jo edellisessä näyttelyssä valioitunut, eikä omistaja/esittäjä kerro sitä seuraavassa näyttelyssä kehätoimitsijoille, vaan kilpailee koiran kanssa väärässä luokassa. VaSert on vaaleansininen nauha ja ruusuke.
CACIB: kansainväliseen valionarvoon oikeuttava Serti. Cacib jaetaan vain KV-näyttelyssä, eikä tuomarin ole sitä pakko jakaa, mikäli hänen mielestään koirat eivät ole tarpeeksi hyviä tullakseen Kans Mva (kansainvälinen muotovalio). Näin käy joskus, mutta erittäin harvoin. Luokissa NUO, AVO ja VAL kilpaileven koiran, joka sijoittuu PU/PN-kisassa ja jolle tuomari ehdottaa Cacibia on aina otettava se vastaan. Vaikka koira olisikin jo Kans Mva. Niin kauan kun koiran Kans Mva arvoa ei ole FCI:ssä vahvistettu, jäävät Cacibit sen saaneelle koiralle. Cacib on valkoinen nauha ja ruusuke. Tullakseen Kans Mva:ksi täytyy koiran saada neljä Cacibia kolmesta eri maasta kolmelta eri tuomarilta, sekä ensimmäisen että viimeisen Cacibin välillä täytyy aikaa olla 12kk + 1pvä.
VACA: VaraCacib. Tuomari jakaa myös tämän VaCa:n halutessaan. Jos Cacibin saanut koira on jo vahvistettu FCI:ssä Kans Mva:ksi, muuttuu VaCa Cacibiksi. VaCa on oranssi nauha ja ruusuke.
FIN MVA koiran valmistuessa suomen muotovalioksi saa se punavihreän nauhan ja ruusukkeen.

Lähde: Harjakoira-lehti, Päivi Rantanen