Suomen
Kiinanharjakoirat ry. on perustettu 26.4.2003 ja merkitty
yhdistysrekisteriin 1.9.2003. Suomen Kääpiökoirayhdistys
- Finlands Dvärghundsförening r.y. (SKKY) hyväksyi
yhdistyksemme jäsenyhdistyksekseen 30.9.2003 pidetyssä
kokouksessaan. Suomen Kiinanharjakoirat ry. jatkoi näin vuonna
1989 perustetun SKKY:n kiinanharjakoira-alajaoston toimintaa. Suomen
Kennelliitto hyväksyi yhdistyksemme jäsenekseen 17.2.2005
pidetyssä hallituksen kokouksessaan ja näin ollen Suomen
Kiinanharjakoirat ry. edustaa kiinanharjakoiria rotuyhdistystasolla.
Yhdistyksen jäsenmäärä, kuten rodun yksilöidenkin määrä oli pieni 90-luvun puoliväliin asti, kunnes se on pikkuhiljaa noussut. Tällä hetkellä yhdistyksellä on n. 300 jäsentä.
Yhdistyksen sääntöjen 2. pykälän mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimia kiinanharjakoiraharrastuksen kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Tarkoitustaan yhdistys on toteuttanut julkaisemalla vuosikirjat vuodesta 1995 lähtien, jäsenlehteä vuodesta 1997 .
Jäsenistölle on järjestetty erilaisia tapahtumia. Parhaana esimerkkinä jo monta vuotta peräkkäin järjestetty harjakoirien Club Show. Osanottajia ässä tapahtumassa on ollut runsaasti. Club Showssa on ollut tuomari niin rodun kotimaasta kuin myös kokelaita Suomesta. Näin yhdistys haluaa osaltaan edistää tiedon kulkua harrastajille ja vastavuoroisesti informoida uusia, rodusta kiinnostuneita tuomarikokelaita. Lisäksi yhdistys on järjestänyt mm. kesäpäiviä ja Winter Show:n.
Nämä rutiininomaiset toiminnot ovat vakiinnuttaneet asemansa ja niiden eteen tehdään jatkuvaa kehitystyötä.
Jalostusohjesäännöt päivitettiin 7.4.2014 ja tällä hetkellä jalostustoimikunta (JTK) valmistelee uutta jalostuksen tavoiteohjelmaa.
Suomen Kiinanharjakoirat ry:llä on realistinen kuva rodun
tilanteesta maassamme ja maamme rajojen ulkopuolella. Suurin osa rodun
kasvattajista kuuluu Suomen Kiinanharjakoirat ry:n
jäsenistöön.
Suomen Kiinanharjakoirat ry:n tilinumero: FI92 15113000 100366
Hallituksen tiedotteet yhdistyksen keskustelufoorumilla ja sivuston arkisto- osastolla.