Terveystutkimukset

Jalostukseen käytettäviä koiria tulisi tutkia säännöllisin väliajoin, mutta tutkimukset olisivat hyviä myös koirille, joita ei jalostukseen käytetä. Tulokset antavat paljon tietoa koiran suvusta kasvattajille. Tämän artikkelin tarkoitus on paljastaa mitä viralliset terveystutkimukset ovat ja miten niihin voi osallistua.

 

Silmäpeilaus

Silmäpeilauksessa tarkistetaan silmät perinnöllisten ja synnynnäisten silmäsairauksien osalta. Peilauksessa tarkistetaan myös silmäluomet, ripset ja kyynelkanavat. Virallisen silmäpeilauksen voi tehdä vain eläinlääkäri, jolla on oikeudet silmäpeilauksiin. Tutkimus on koiralle kivuton. Ennen tutkimusta koiralle laitetaan silmätippoja jotka laajentavat pupillin ja helpottavat näin silmänpohjan tarkastamista. Koiralle aiheutuu tästä hetkeksi heikentynyt näkökyky, mutta se palautuu nopeasti entiselleen. Silmäpeilaus tulos on voimassa 12 kk, mutta joissain tapauksissa lääkäri voi suositella uusintapeilausta myös lyhyemmän ajan päästä. Jalostukseen käytettävillä koirilla pitäisi olla voimassa oleva silmäpeilaus.

Silmäpeilauksen hinnat vaihtelevat paljon, keskimääräisesti peilaus maksaa noin 50 e. Edullisimmin peilauksen saa, kun menee mukaan erilaisiin kimppatarkastuksiin. Näistä löydät tietoa kiinanharjakoirien keskustelufoorumilta tai soittamalla eläinlääkäriasemille. Joillakin paikkakunnilla järjestetään silmäpeilauspäiviä, jolloin eläinlääkäri, jolla on silmäpeilausoikeudet, saapuu tekemään paikkakunnalle silmäpeilauksia. Näitä järjestetään usein silloin kuin paikkakunnalla ei ole eläinlääkäriä, jolla on silmäpeilausoikeudet. Kannattaa kysellä näistä tapahtumista omalta eläinlääkäriltä ja paikallisilta koirankasvattajilta.

Virallisen peilauksen voi tehdä koiralle, jolla on tunnistusmerkintä. Peilaus voidaan tehdä myös koiralle, jolla tunnistusmerkintää ei ole, mutta tällöin tulos ei ole virallinen eikä tule näkyviin Suomen kennelliiton jalostustietokantaan. Tällöin on hyvä ilmoittaa peilaustuloksesta ainakin koiran kasvattajalle, jos mahdollista.

Kiinanharjakoirilla useimmat silmäsairaudet puhkeavat vasta koiran oltua useamman vuoden ikäinen. Koiria, joita ei jalostukseen käytetä, olisikin syytä käydä silmäpeilauksessa vasta vanhemmalla iällä. Noin 3-4 vuoden iässä tehty peilaus antaa jo paremmin tietoa, kun nuorelle koiralle tehty silmäpeilaus. Suomen kiinanharjakoirat ry sponsoroi yhdistyksen jäsenten silmäpeilausta, joten tätä etua kannattaa myös hyödyntää. Silmäpeilattavan koiran ei tarvitse olla jalostuskoira, vaan tukea saa myös koiralle joka on ns. ”kotikoira”. Vuonna 2010 yhdistys tukee jäsenten kiinanharjakoiria seuraavasti: yli 6-vuotiaan 15 e, yli 8-vuotiaan 20 e ja yli 10-vuotiaan 40 e. Tukea voi hakea samalle koiralle kerran vuodessa.

 

Polvitarkastus

Polvitarkastuksen voi tehdä eläinlääkäri, jolla on oikeudet polvitarkastukseen. Tarkastus on kivuton koiralle. Tarkastuksessa tutkitaan polvilumpion liikkuvuus telaurassa ja liikkuvuus määritellään asteikolla 0-4: mitä pienempi luku, sen paremmat polvet.

Virallisessa polvitarkastuksessa koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja vähintään vuoden ikäinen. Alle vuoden ikäiselle voidaan tehdä polvitarkastus, mutta se ei ole silloin virallinen. Polvitarkistus maksaa silmäpeilauksen yhteydessä noin 20 euroa. Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain ja ovat yleensä edullisempia kimppatarkastuksissa.  

 

Sydänkuuntelu

Monilla eläinlääkäriasemilla tehdään sydänkuuntelu jokaisen toimenpiteen yhteydessä. Sydänkuuntelun voi tehdä myös virallisesti, jolloin sydänkuuntelun tulos tulee esille Suomen kennelliiton jalostustietokantaan. Varsinkin koirilla, joilla on kuuntelussa havaittu sivuääni tai oireita sydämen vajaatoiminnasta, olisi hyvä tehdä virallinen kuuntelu jotta terveystulos tulisi julkiseksi.

Virallinen sydänkuuntelu on voimassa 12 kk ja sen voi tehdä kaikki eläinlääkärit. Tarkastuksen hinta on noin 15–25 euroa riippuen paikkakunnasta.

 

PLL-geenitesti

PLL-geenitesti on testi, jolla voidaan varmistaa koiran geneettinen tila primaarista linssiluksaatiota aiheuttavan silmäsairauden osalta. Testi voidaan tehdä verinäytteestä tai poskisolunäytteestä. Linssiluksaatio on erittäin kivulias silmäsairaus ja PLL-geenitesti on yksi tärkeitä työkaluja kasvattajalle. Testin voi tilata Genoscoper Oy:ltä, joka toimii Suomessa. Testissä voidaan hyödyntää Hannes Lohen geenipankkiin lähetettyjä verinäytteitä, joten jos koirasi on luovuttanut verta Koirageenit-tutkimukseen voi testin tilata helposti Genoscoperilta ilmoittamalla, että koiran näyte löytyy geenipankista.

Testin hinta on 47–36 euroa riippuen tehdäänkö testi jossain kimppatilauksessa vai yksittäin. Testattujen koirien geenitestitulokset ovat tulossa yhdistyksen kotisivuille, joten kannattaa varmistaa onko koiran sukulaisia jo ehditty testaamaan. Jos et ole varma kannattaako juuri koirastasi tehdä tämä testi, ota yhteyttä koiran kasvattajaan tai jalostustoimikuntaan. Jalostustoimikunta voi kertoa keistä suvun koirista on geenitesti tehty ja kannattaako juuri kyseinen koira testauttaa. Jos koiran vanhemmat ovat testattu terveiksi, on koira vanhempien kautta terve tämän geenitestin osalta.

Jos koirallasi on todettu virallisessa silmätarkastuksessa linssiluksaatio, saa koiran testattua ilmaiseksi Genoscoperilla. Pyydä eläinlääkäriäsi ottamaan verinäyte koirasta ja lähetä verinäytteen mukana kopio silmätarkastuslomakkeesta Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Tämän jälkeen voit tilata geenitestin Genoscoperilta ilmaiseksi. On tärkeää, että sairastuneet koirat lahjoittaisivat verinäytteen tutkimusryhmälle ja että näytteistä tehtäisiin geenitesti. Jos haluat tarkempia toiminta ohjeita, voit ottaa yhteyttä jalostustoimikuntaan.

 

prcdPRA-geenitesti

prcdPRA-geenitestillä voidaan tutkia koiran alttius saada sokeuttava silmäsairaus. Testi testaa vain yhden PRA-muodon, joten se ei poissulje täysin sitä, ettei koira voisi sairastua johonkin toiseen PRA-muotoon.

Testi tehdään Yhdysvalloissa Optigenilla tai Euroopassa Laboklinilla ja sen hinta on noin 100–150 euroa. Testin hinta vaihtelee sen mukaan kummassa paikassa testi tehdään, ja onko kyseessä joukkotarkastus vai yksittäinen testi.

Jos et ole varma, kannattaako koirasi testata tämän sairauden osalta, ota yhteyttä kasvattajaan tai jalostustoimikuntaan. Suomessa on jo useita koiria testattu tällä geenitestillä.

Jos koirallasi todetaan virallisessa silmäpeilauksessa PRA, Optigen tekee koiralle geenitestin ilmaiseksi. Tällöin Optigenille pitää lähettää verinäyte ja kaavake halutusta testistä. Voit kysyä ohjeita testaukseen jalostustoimikunnalta.