Terveys yleisesti
Kiinanharjakoira on yleisesti melko terve rotu, joskin sitä vaivaavat samat tyypilliset kääpiörotujen sairaudet kuten muitakin seurakoirarotuja. Polvilumpion sijoilta menoa eli Patella Luksaatiota, Legg-Calve Perthestä, epilepsiaa että sydänsairauksia on esiintynyt. Silmien osalta parina viime vuonna on ollut enemmän löydöksiä. Valitettavasti myös ensimmäiset Suomalaiset PRA tapaukset. Osa näistä on ollut prcd PRA muotoa joka pystytään tutkimaan geenitestillä, osa on toista muotoa johon testiä ei vielä ole. Nämä tapaukset löytyvät silmäpeilauksissa. PRAn lisäksi on ollut muutamia linssiluksaatiokoiria sekä lasiaisvuotoja. Vuotojen merkitystä luksaatioon tutkitaan ja tarkempaa tietoa saadaan vain ajan kanssa, seuraamalla vuotokoirien muutoksia.
Täysin tervettä harjakoirasukua on lähes mahdoton löytää, pentua harkitsevan kannattaa keskustella kasvattajan kanssa pennun suvussa mahdollisesti esiintyneistä perinnöllisistä sairauksista.
Harjakoirilla esiintyviä silmäsairauksia
Silmien osalta harjakoiria tutkitaan silmäpeilauksin. Peilauksen saa tehdä silmätarkastusoikeudet omaava eläinlääkäri. Tutkimus on koiralle kivuton.
PRA
PRA eli verkkokalvon asteittainen surkastuma on kaikista ikävin ja hankalin perinnöllinen silmäsairaus. PRA periytyy resessiivisesti ja geeni, joka sairauden aiheuttaa on pystytty eristämään. Aineenvaihduntahäiriön takia verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Koirasta tulee täysin sokea rodusta ja yksilöstä riippuen 1-8 vuoden välillä. Usein tällainen koira joudutaan lopettamaan käytösongelmien ja eläinsuojelullisin perustein. Sairauden kantajat ovat täysin terveitä. Sairailla yksilöillä näkö rupeaa heikkenemään asteittain verkkokalvorappeuman edetessä, ensimmäisenä oireena on hämäräsokeus. Sairailla koirilla voidaan silmän sähköisessä tutkimuksessa ERG:ssä havaita muutokset jo ennen verkkokalvomuutoksia.
Kuvan koira ei liity tekstiin.
RD
RD eli verkkokalvon vajaakehitys on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä, lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista sokeutta aiheuttaviin suuriin muutoksiin. Nämä muutokset voidaan todeta jo pennuilla. Paikalliset poimut verkkokalvon poimut ovat vaarattomia, ja koirat, joilla on vain joitakin poimuja silmänpohjassa, saavat silmätarkastuksessa vain merkinnän poimuja ja niitä ei suljeta pois jalostuksesta.
HC
HC eli harmaakaihi sisältää useammanlaisia näkökykyä haittaavia sairauksia linssissä. HC:ssä linssi läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan , muutoksia todetaan yleensä molemmissa linsseissä . Jos linssit samentuvat täysin , sokeutuu koira samalla. Eri roduilla häiriöt alkavat linssin eri osista. Valitettavasti myös harmaakaihi kehittyy useimmin aikuisiällä. HC hoitona sokeutuneille voidaan samentunut linssi poistaa ja myös keinolinssin asennus samalla on mahdollista. Onneksi suurin osa HC -muutoksista on lieviä ja koira voi elää normaalia elämää. Jalostukseen HC koiria ei voi käyttää.
PHTVL/PHPV
PHTVL/PHPV on kirjainhirviö, joka tarkoittaa sairautta, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni ei ole normaalisti surkastunut. Sairaudessa on eri asteita pienistä kauneuspilkuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Sitä todetaan yleisimmin dobermanneilla ja staffeilla. Sairaudesta annetaan lopullinen lausunto aikuiselle koiralle.
PPM
PPM on iriksen l. värikalvon kehityshäiriö, jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin , sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita.
ENTROPIUM/EKTROPIUM
Entropium/ektropium ovat luomen rakenneongelmia, joissa liian löysät luomet joko kiertyvät sisään tai roikkuvat.
DISTICHIASIS
Distichiasis eli ylimääräiset luomikarvat ovat perinnöllinen sairaus, jossa luomen reunaan kasvaa karvoja. Nämä karvat hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmävuotoa , silmän siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Joillakin roduilla karvat ovat niin pehmeitä, etteivät aiheuta koiralle oireita. Oireilevilta koirilta karvat poistetaan yleensä polttohoidolla.
LASIAISVUOTO
Lasiaisvuoto tarkoittaa hyytelömäisen lasiaisen rihmamaista vuotoa etukammioon. Lasiaista pääsee vuotamaan etukammiooon mikäli linssin ripustinsäikeet ovat jollakin lailla osittain irti tai löysät.
Joillakin roduilla lasiaisvuotoa pidetään linssiluksaation esiasteena, joillakin roduilla vuoto ei merkitse mitään eikä rodussa esiinny luksaatiota.
Harjakoirat ovat tämän osalta tarkassa seurannassa, sillä rodussa esiintyy vuotoa mutta myös joitakin luksaatiotapauksia. Harjakoirilla vuodon suoraa yhteyttä luksaatioon ei ole vielä todennettu.
Tilan perinnöllisyys ja merkitys valottuvat kun harjakoirien silmiä ja todettuja vuotokoiria päästään seuraamaan pidemmällä aikajaksolla.
LINSSILUKSAATIO
Linssin luksoituessa eli irrotessa paikaltaan, oireet ovat äkilliset ja voimakkaat ja eläin tarvii pikaista lääkärin hoitoa. Linssi voi luksoitua etu- tai takakammioon.
PRIMAARI GLAUKOOMA-SILMÄNPAINETAUTI
Joskus käytetty myös nimitystä viherkaihi.
Sairaudessa silmän paine kohoaa liian korkeaksi, vaurioittaen silmää. Koiralla silmänpaineen nousu johtuu silmän sisäisen kammionesteen estyneestä ulosvirtauksesta.
Sairaus on perinnöllinen ja johtuu synnynnäisestä rakennevirheestä etukammiokulmassa.
Glaukooma vaatii aina lääkärin hoitoa ja tarkkaa seurantaa.
Kuivasilmäisyys
Kuivasilmäisyys eli keratoconjunctivitis sicca – sairaus on kohtalaisen yleinen, ikävä ja kivulias silmäsairaus. Silmässä oleva kyynelrauhanen ei toimi silloin normaalisti, silmän pinta kuivuu, ravinteiden kulkeutuminen estyy, sarveiskalvolle tulee haavautumia, tulehdusmuutoksia ja pahimmassa tapauksessa silmä voi puhjeta.
Oireita ovat kuiva erite, silmän liimamainen pinta, silmien siristely ja kutina. Runsas vuoto, turvonneet silmäluomet, sekä silmien raapimisen seurauksena syntyy haavoja sarveiskalvoilla ja sidekalvoilla.
Kuivasilmäisyyden syitä ovat immunologinen tulehdus, neurologiset eli hermostolliset syyt sekä sairaus voi olla myös lääkeaineista johtuva
Hoitona kuivasilmäisyydessä on runsas nestehuuhtelu silmiin, keittosuolaliuos, keitetty vesi ja silmävedet. Silmää kosteuttavat tipat laitetaan monta kertaa päivässä ja tulehdushoitoon käytetään antibiootti/kortisonivoidetta tai -tippoja riippuen siitä, onko silmissä haavautumia vai ei. Osalla potilaista saadaan kyyneleritys lisääntymään nk syklosporiini – voidetta tai –tippaa käyttäen. Tämä lääke stimuloi kyynelrauhasen toimintaa. Kuitenkin on potilaita, joiden silmä ärtyy ko. lääkkeestä. Joskus pilokarpiinitippalisä ruokaan voi lisätä kyyneleritystä.
Yleensä kyseessä on sairaus, jonka kanssa täytyy eää eläimen loppuelämä. Työläs ja yleensä hoidettavissa oleva sairaus,mutta hoitamattomana erittäin kivulias ja hankala eläimelle.
Lähteet:
PRA, RD, HC, PHTVL/PHPV, PPM, Entropium/Ektropium, Distichiasis: Juha Pärnänen, Lahden Eläinlääkäriasema Oy, 2005
Kuivasilmäisyys: Eva Einola-Koponen, Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, Koira-Kissaklinikka Oy, Turku
Kuvan koira ei liity tekstiin
Koiran nenäpunkki
Koiran nenäpunkki, (Pneumonyssus caninum) on loinen, joka elää koiran nenässä ja nenäkuorikoissa. Nenäpunkkitartunnan oireet liittyvät yleisimpiin hengitysteihin ja vaihtelevat huomattavasti tapauksesta tapaukseen. Aivastelu, pärskiminen, hajuaistin heikkeneminen ja käänteisaivastus jossa koira vetää syvään ja nopeasti nenän kautta henkeä ikään kuin aivastaisi väärinpäin; ovat tällaisia oireita ja yleisimpänä oireena mainitaan käänteisaivastus.
Tartuntatapa on vielä epäselvä. Todennäköisesti punkki tarttuu suoraan koirasta koiraan, koska punkin voi nähä ryömivän ulos sieraimesta ja kirsulle. Ne liikkuvat verrattain nopeasti (noin 1 cm/s), joten pyydystämisessä pitää olla nopea. Epäsuora tartunta (siis jonkin esineen kautta) voi myöskin olla mahdollista sillä tutkimuksissa on todettu, että punkki voi kosteassa ympäristössä pysyä hengissä kolme viikkoa (jopa jääkaappilämpötiloissa). Kuiva ympäristö sitä vastoin tappaa punkin verrattain nopeasti noin vuorokaudessa.
Hoitona käytetään markkinoilla olevaa erikoislupavalmistetta (ei ole rekisteröity Suomessa ja sitä saa ainoastaan eläinlääkäreiltä, joilla mainittu erikoislupa on) Interceptoria, (milbemycine oxime).
Ennen hoitoon ryhtymistä kannattaa eliminoida muut mahdolliset oireiden aiheuttajat. Kirkas sierainvuoto saattaa johtua virustartunnasta, kuten esimerkiksi penikkataudista. Aivastelun syynä voi olla allergia, vierasesine nenässä tai tulehdus. Hengenahdistusta aiheuttavat sydänsairaudet. Hengenvetokohtaukset voivat johtua myös liian pitkästä pehmeästä kitalaesta, jota esiintyy etenkin kääpiökoirilla.
Sikaripunkki-demodikoosi
Sikaripunkki on mikroskooppisen pieni ulkoloinen, joka elää koiran ihon karvatupessa. Punkki tarttuu vain emolta pennuille, myöhemmin tauti ei tartu. Punkkeja esiintyy pieniä määriä useimmilla koirilla aiheuttamatta mitään oireita.
Jos punkit alkavat lisääntyä koirassa hallitsemattomasti kutsutaan tilaa demodikoosiksi. Taipumuksen punkkien lisääntymiseen uskotaan olevan perinnöllinen. Heikentynyt immuniteetti osaltaan voi mahdollistaa punkkien lisääntymisen. Sikaripunkki aiheuttaa iho-oireita, joita ovat karvanlähtö, punoitus, hilseily, ihon tummuminen, tulehtuminen jne.
Punkki voi oireilla koko koiran eliniän tai se saadaan hoidoilla ja ennaltaehkäisyllä (stressin poisto, koiran mahdollinen sterilisaatio jne.) kuriin.
Purentavirheet / hammaspuutokset
Harjakoiran normaali purenta on leikkaava saksipurenta. (Alaetuhampaiden kärjet koskettavat yläetuhampaiden takapintaa).
Purentavirheitä ovat alapurenta (alahampaat yläetuhampaiden edessä), tasapurenta ja yläpurenta (hampaat oikein päin mutta ylähampaiden ja alahampaiden väliin jää rako).
Lievästi purentavirheinen koira pystyy yleensä elämään normaalia elämää (suurin osa tapauksia). Huomattava ylä- tai alapurenta voi aiheuttaa ongelmia, lähinnä kulmahampaiden takia jotka saattavat osua esim. kitalakeen jos yläpurentaa on todella paljon.
Hammaspuutokset, virheasennot ja eteenpäin työntyvät kulmahampaat ovat rotutyypillisiä asioita karvattomille harjakoirille. Karvattomuuden aiheuttava geeni vaikuttaa jossakin määrin myös hampaistoon.
Puuterihuiskulla tulisi olla normaalit täydet hampaat.
Hammaskivi
Hammaskiven kertyminen on yksilöllistä. Mikäli sitä kertyy runsaasti on hampaita syytä putsata ja tarvittaessa puhdistuttaa hampaat eläinlääkärillä.
Hoitamattomana hammaskivi työntyy ikenen ja hampaan väliin aiheuttaen tulehduksia ja hampaiden löystymistä.
Sisäelinsairauksia
Addisonin tauti
Addisonin tautiin sairastuneella koiralla munuaisen kuorikerroksen toiminta on häiriintynyt ja kortisolin tuotto liian vähäistä. Oireet voivat olla aluksi lieviä ja/tai esiintyä vain stressitilanteissa. Oireet voivat olla myös hyvin monimuotoisia eikä aina huomata testata addisonin mahdollisuutta vaan tutkitaan yksittäistä oiretta löytämättä sille syytä.
Tyypillisiä oireita ovat väsymys, oksentelu, ripuli, yleinen ruokahaluttomuus. Laihtuminen ja yleinen huonokuntoisuus. Varsinkin sairauden alkuvaiheessa oireet voivat välillä hävitä ja palata taas uudestaan. Addisonin taudin diagnosoimiseksi on tehtävä ACTH koe.
Oikealla lääkityksellä (hormonikorvaushoito) koira voi yleensä elää normaalia elämää.
Cushingin tauti
Addisonin “vastakohta”. Lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta.
Oireet samankaltaisia kuin addisonissa. Perinnöllisyyttä ei tunneta. Mikäli ACTH testi osoittaa kortisolin liikatuotantoa, voidaan tehdä kokeilta joilla selvitetään johtuuko liikatuotanto munuaisen kuorikerroksesta vai aivolisääkkestä.
Tila pyritään saamaan tasapainoon lääkityksellä.
Haiman vajaatoiminta
Haiman vajaatoimintaa sairastavalla koiralla haiman kyky tuottaa ruuansulatusentsyymejä on vähentynyt tai loppunut kokonaan.
Vajaatoiminnasta kärsivä koira laihtuu vaikka sillä tuntuu olevan koko ajan nälkä ja kasvava ruokahalu. Oireiden ilmaantuessa haimasta on todennäköisesti jo suuri osa tuhoutunut. Vajaatoiminnasta johtuen koira ei kuitenkaan pysty hyödyntämään ruuan ravintoaineita joten se laihtuu.
Haiman vajaatoiminta todetaan verikokeella. Hoitona koiralle annetaan ruuan mukana raakaa haimaa (yleensä sian haima) tai haimaentsyymiä tabletteina. Ennuste sairaudessa on hyvä mutta vaatii elinikäisen hoidon.
SydänviaT
Sydänsairaudet ovat joko synnynnäisiä tai hankittuja. Synnynnäisiä sydänvikoja tavataan lähteestä riippuen 0,5 – 0,85 %:lla koirista. Kaikista sydänvioista synnynnäisiä on vain alle 10 prosenttia, alle vuoden ikäisillä koirilla tavattavista sydänsairauksista kuitenkin suurin osa on synnynnäisiä. Valtaosa synnynnäisistä sydänvioista on periytyviä. Periytymismekanismi on monimutkainen, useiden perintötekijöiden yhteisvaikutuksen tuloksena todennäköisyys synnynnäisen sydänvian esiintulolle jälkeläisissä lisääntyy. (Multigenetic treshold inheritance). Edellämainitusta syystä, sekä näiden tautien harvinaisuudesta johtuen, synnynnäisten sydänvikojen vastustaminen jalostuksellisin keinoin on vaikeaa. On varmasti järkevää karttaa sitä nimenomaista uros-narttu yhdistelmää, joka on tuottanut synnynnäistä sydänvikaa sairastavan jälkeläisen. Jalostuksellisia johtopäätöksiä joudutaan harkitsemaan myös silloin, kun jossain sukulinjassa esiintyy useita tapauksia.
Useimmiten synnynnäistä sydänvikaa epäillään rutiinitarkastuksen yhteydessä kuullun sivuäänen perusteella. Koira on yleensä tässä vaiheessa oireeton. Mahdollisesti esiintyvät oireet vaihtelevat suuresti riippuen siitä, mikä rakenteellinen muutos on kyseessä, sekä muutoksen vakavuusasteesta. Tavallisimpia oireita ovat yskä, hengitysvaikeudet johtuen nesteen kerääntymisestä keuhkoihin, alentunut rasituksen sieto, vatsan turpoaminen, tajuttomuustilat, ruokahalun alentuminen sekä laihtuminen. Samankaltaisia oireita havaitaan usein myös hankittujen sydänvikojen yhteydessä. Lievät synnynnäiset muutokset sydämessä eivät välttämättä aiheuta oireita koko koiran elinaikana. Vakavat muutokset taas aiheuttavat oireita yleensä jo alle vuoden ikäisille yksilöille. Hoito ja hoitoennuste vaihtelevat tapauskohtaisesti. Suurimmassa osassa oireita aiheuttavista synnynnäisistä sydänvioista hoitoennuste on varauksellinen, ja omistajan on syytä valmistautua lemmikin tavanomaista lyhyempään elinkaareen.
Kuvan koira ei liity tekstiin
Selkärangan sairauksia
Selkänikamien muutos voi olla yleistynyttä kasvuhäiriötä (osteokondroosia), tai muuta perinnöllistä rakennemuutosta tai ylimääräisistä nikamista ja yhteen kasvamisesta johtuvaa. Kaikkien näiden luuston ja nikamavälien muutosten seurauksena on selkärangan kestävyyden heikkeneminen, nikamien kuluminen, liikkuminen ja vaurioituminen ja tavallisissa ponnistuksissa ja liikesarjoissa.
Selkärankaan kehittyy nivelrikko- ja muita muutoksia, jotka puolestaan vahingoittavat joko selkäydintä tai selkäytimestä esim. raajoihin lähteviä hermoratoja. Ontumat, halvaukset, jopa virtsaamiseen ja ulostamiseen liittyvät vaikeudet ovat tästä seurauksena. Tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kliininen ja neurologinen sekä perusröntgentutkimus. Monimutkaisemmat röntgenvarjoaine, selkäydinnesteen ym. tutkimukset on syytä toteuttaa silloin kun ajatellaan operatiivisia toimenpiteitä koiran hengen pelastamiseksi. Kun rakenteellisista syistä lähteneet muutosprosessit lähtevät liikkeelle, ei niitä voida pysäyttää, eikä koiran käyttömahdollisuuksia palauttaa. Kysymyksessä on laaja rotuhygieninen ja lopulta jalostuksen tietä ratkaistava probleema, jonka tiedostaminen on johtanut mm. palveluskoirien teline-liikeohjelmien karsimiseen.
Edellisen tapainen on vanhojen, usein liikalihavien koirien selkärangan takaosan, lanneranka-ristiluun seudun ns. cauda equina syndrooma, joka on iän aiheuttamien rappeumamuutosten seuraus. Oireet: horjuva käynti, pitkälliset istumarupeamat, lihaskato ja viimein hermovaurioiden aiheuttama peräpään halvaus.
Ulostamis- ja virtsaamisvaikeudet liittyvät sairauden kuvaan, jota voi pahentaa lonkka- ja polvinivelen nivelrikko. Tässä niinkuin aikaisemmassakin selkärangan sairaudessa auttaa alkuvaiheessa toteutettu liikunnan säätely, painon pudotus ja aika-ajoittainen särkylääkkeiden käyttö.
Mäyräkoirahalvaus on yleisin mäyräkoirilla, mutta ilmenee myös muilla kondrodystrofia-roduilla eli koirilla, joilla kääpiökasvu aiheutuu ruston kasvuhäiriöstä. Sairaus on siis sidoksissa nikamien väliruston rakenteeseen, ei pitkään selkään, eikä ole siis jalostuksen keinoin voitettavissa. Kun nikamien välilevyn kehä murtuu, niin levyn hyytelömäinen keskus pääsee tunkeutumaan selkäydinkanavaan ja aiheuttaa ytimen tulehduksen ja vaurioitumisen halvausoireineen. Koira lopettaa liikkumisen, on kipua tuntevan oloinen, ei ulosta eikä virtsaa, ja alkaa hervottomia takaraajojaan perässään. Apua on aina saatava nopeasti, sillä virtsarakon täyttyminen voi johtaa sen repeämiseen. Lievissäkin tapauksissa on selkäydintulehdusta ehkäisevistä ruiskeista suuri apu.
Sairauden hoito on pitkäaikaista. Koiran liikkuminen, erityisesti portaissa on estettävä. Koira on kannettava tarpeilleen. Lääkkeet eivät korjaa rappeutunutta välilevyä, mutta yleiskuntoa parannetaan särkylääkkeillä ja B-vitamiineilla.
Leikkauksella voidaan poistaa ydintä vaurioittava massa, mutta pitkään jälkihoitoon on varauduttava. Ensimmäinen halvaus on yleensä hyvin hoidettavissa, toisen ennuste on jo huonompi.
Kuvan koira ei liity tekstiin.
Patellaluksaatio
Patellaluksaatiossa polvilumpio siirtyy normaalilta paikaltaan reisiluun alapään telaurasta polven etupuolelta sen sisä- tai ulkopuolelle (mediaalinen tai lateraalinen luksaatio).
Oireet vaihtelevat vaikeusasteen (I-IV) mukaan. Tavallisimmin tilanteessa, jossa polvi luksoituu ja palaa heti sijoilleen, koira liikkuu epäpuhtaasti hyppien ja loikkien välillä kolmella jalalla. Läheskään aina omistaja ei huomaa koiran liikunnassa mitään poikkeavaa.
Patellaluksaation tarkkaa periytymistä ei tiedetä. Usein sairaus kuitenkin liittyy liian suoriin takaraajoihin, mutta myös muut tekijät, kuten esim virheellinen ruokinta, voivat vaikuttaa. Lievänä patellaluksaatio ei yleensä aiheuta pienikokoiselle koiralle ongelmia. Vaikeampiasteiset hoidetaan leikkauksella ja fysioterapialla.
Arvosteluasteikko
Kliinisen tutkimuksen perusteella polvilumpion sijoiltaan meno eli patellaluksaatio voidaan jakaa neljään asteeseen:
Ei muutoksia 0
Aste 1. Polvinivel on lähes normaali. Polvilumpiota voidaan liikutella helpommin kuin normaalisti ja patella saadaan luksoitumaan, mikäli polvea samalla ojennetaan. Patella saattaa luksoitua ajoittain, mutta se palautuu itsestään paikoilleen. Polvilumpion suoran siteen kiinnityskohta saattaa olla lievästi kiertynyt.
Aste 2. Polvilumpio on tavallisesti paikoillaan raajan ollessa ojennettuna. Lumpio luksoituu polvea koukistettaessa tai rotatoitaessa (kierrettäessä) ja pysyy poissa telaurasta kunnes se asetetaan takaisin paikoilleen. Sääriluun (tibia) yläosa on kiertynyt jopa 30 astetta sisäänpäin (pienet koirat).
Aste 3. Polvilumpio on yleensä luksoituneena. Lumpio saadaan asetettua tilapäisesti paikoilleen. Sääriluu on kiertynyt jopa 30 – 60 astetta.
Aste 4. Polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan, eikä se pysy telaurassa ilman leikkausta. Sääriluun yläosa on kiertynyt jopa 90 astetta.
Legg-Perthes sairaus (Calvé-Perthes, Legg-Calvé-Perthes)
Legg-Perthes (myöh. LPD) on koko luuston yleinen kehityshäiriö, mutta kliiniset oireet ilmenevät ainoastaan lonkkanivelessä. Oireet ilmestyvät usein noin 4 -11 kuukauden iässä.
Sairaus on tunnettu ihmisellä vuosisadan alusta. Koiralla se on tunnistettu ensimmäisen kerran 1930-luvulla. Ihmisistä sairastuvat lähinnä pojat, mutta koiralla sairastuvat nartut ja urokset yhtä usein.
LPD:n oireisiin kuuluvat ontuminen ja kipu sairastuneessa lonkassa. Joissain tapauksissa oireet saattavat olla heikot tai jopa huomaamattomat ja toisinaan taas kipu voi olla niin kovaa, että koiran on vaikea olla. Useimmissa tapauksissa kuluu kuudesta kahdeksaan viikkoa heikkouden etenemiseen ontumisesta siihen, ettei koira enää laske painoa jalalle ollenkaan. Pitkälle edenneissä tapauksissa reisilihakset surkastuvat ja koiralle kehittyy vaikea nivelrikko reisiluunpään ”romahtaessa” kuolion johdosta. Sairauden fyysisiä oireita ovat lonkkanivelen rajoittunut liikerata ja lihasten surkastuminen sairaassa raajassa. Tämä saattaa antaa vaikutelman kuin jalka olisi toista lyhyempi. Totaalinen lihaskato jalassa vaikeuttaa paranemisprosessia ja pienentää mahdollisuutta onnistuneeseen parantumiseen.
Tarkka diagnoosi voidaan tehdä vasta röntgenkuvien avulla. Koska luun muutokset tapahtuvat hitaasti, sairauden alkuvaiheessa otetut röntgenkuvat saattavat näyttää täysin normaaleilta. Uusintakuvat 3-4 viikon päästä paljastavatkin luun muutokset.
LPD-sairas koira kärsii verenhukasta reisiluun kaulassa. Koska reisiluun kaulasta katoaa verenkierto, luu menee kuolioon. Tuloksena luukudoksen heikkenemisestä, reisiluun kaula murtuu.
Useimmilla koirilla vain toinen takaraaja sairastuu mutta tavataan myös tapauksia, joissa kumpikin raaja sairastuu. Tiedetään ainoastaan sairauden geneettinen luonne. Joissakin harvoissa tapauksissa LPD voi esiintyä myös vamman seurauksena.
Lievät tapaukset hoidetaan levolla. Useimmiten kuolioitunut luu joudutaan kuitenkin poistamaan leikkaamalla. Leikatuilta koirilta kivut häviävät, mutta ontuminen ja/tai jalan nostelu saattavat jäädä pysyviksi.
LPD tautia esiintyy yleisimmin pienillä terrieriroduilla sekä kääpiökoirilla, samat rodut sairastuvat eri maissa, kuten tutkimukset Skotlannista, Usasta, Italiasta ja Ruotsista osoittavat.
Perinnöllisyys ihmisellä on 84%. Koirien parissa geneettisiä tutkimuksia on tehty toyvillakoiralla, manchesterinterrierillä ja valkoisella länsiylämaanterrierillä. Tutkijat ovat kauan väitelleet LPD:n periytymisestä, osa on sitä mieltä, että se on yksinkertainen, autosomaalisesti resessiivinen sairaus. Lisätutkimukset ovat osoittaneet LPD:n olevan luonteeltaan monigeeninen, joten periytymiseen tarvitaan useampi geeni. Tämä tarkoittaamyös sitä, että joku eläin saattaa kantaa sairaudenaiheuttajageeniä, muttei itse sitä sairasta. Joka tapauksessa, tilastot ja muut tutkielmat paljastavat LPD:n korkean periytyvyysasteen.
Testiparitukset sairaiden yksilöiden kesken osoittavat kuitenkin, että kyse ei ole tiukasti Mendelin sääntöjen mukaisesta jakautumisesta.
Tutkimuksia:
Sairauden tarkkaa periytymiskaavaa on pohdittu tutkijoiden keskuudessa. Pidduck, joka työskentelee toyvillakoirien parissa, on sitä mieltä, että kyseessä on autosomaalisesti resessiivinen periytyminen. Robinson, joka tutkii sairautta valkoisten länsiylämaanterriereiden, yorkshirenterriereiden, kääpiövillakoirien ja mopsien parissa on myöskin vakuuttunut tästä teoriasta.
Selvittääkseen periytymiskaavaa, Vasseur (1989), joka työskentelee manchesterinterriereiden hyväksi, suoritti koeparituksen. Kaksi sairastunutta yksilöä yhdistettiin ja kaikki viisi syntynyttä pentua röntgenkuvattiin kuukauden välein, jotta voitiin seurata LPD:n kehittymistä. Jos sairaus periytyisi yksinkertaisen resessiivisesti manchesterinterriereillä, olisi kaikki viisi pentua olleet 100% sairaita yksilöitä. 7 kuukauden ikäisinä kolme viidestä pennusta alkoivat osoittaa luustonmuutoksia ja kaikki kolme sairastuivat myöhemmin. Kahdessa jäljelle jääneessä pennussa ei tavattu luun muutoksia 9 kuukauden ikään mennessä, ja ne pysyivät terveinä 16 kuukauden ikäisiksi, joten ne sijoitettiin uusiin koteihin.
Tämä tutkimus osoittaa joko sen, että LPD on monigeenisesti periytyvä manchesterinterriereillä tai sitten sen, että sitä ei aina huomata. Tämä tarkoittaa sitä, että eläin kantaa sairauden aiheuttavia geenejä, mutta ei itse sairastu. Oli miten hyvänsä, tilastolliset analyysit ja muut tutkimukset osoittavat selvästi, että kyseessä on korkean periytyvyysasteen omaava sairaus.
Sairaustapaukset voidaan minimoida ainoastaan geneettistä tietä. Sairaita eläimiä ei missään tapauksessa saisi käyttää jalostukseen.
On myös kehotettu olemaan käyttämättä jalostukseen koiraa, joka on jättänyt LPD – sairaan/sairaita koiria tai sairaan yksilön sisaruksia. Sairaan koiran molemmat vanhemmat ovat taudinkantajia.
Muuta
Häntämutka
Häntämutka voi esiintyä millä tahansa koirarodulla. Mutka hännässä voi olla selkeä 90 asteen kulma tai pienempi ”kurvi”, se voi tarkoittaa myös yhteen kasvaneita häntänikamia. Mutka on yleensä todettavissa jo pikkupennulla mutta luuston muotoutuessa mutka voi vahvistua tai tulla selkeämmin esiin.
Häntämutkaa pidetään perinnöllisenä eikä häntämutkaista koiraa tule käyttää jalostukseen koska vastaava luustonkehityshäiriö voi esiintyä koiralla esim. selkärangassa, jolloin seuraamukset ovat vakavammat kuin mutkan ollessa hännässä.
Umpinainen korvakäytävä
Joskus syntyy pentu jolla voi olla toinen tai molemmat korvakäytävät ummessa. Vika liittynee karvattomuuteen ja sen perinnöllisyydestä ei olla selvillä. Usein korvakäytävättömän puolen korvanlehti on myös pienempi tai epämuodostunut. Tällainen koira on kuuro tai kuulee huonosti, riippuen onko sillä kehittynyttä kuuloelintä.
Kivesvika
Usein kivekset ovat tunnettavissa/nähtävissä jo luovutusikäisellä pennulla.
Kivesvikaiseksi koira todetaan jos 12 -kuisena toinen tai molemmat kivekset ovat kateissa. Laskeutumaton kives jää yleensä nivuskanavaan tai jopa vatsaonteloon.
Kivesvikaa pidetään perinnöllisenä eikä kivesvikaista koiraa tule käyttää jalostukseen.
Tyrät
Tyrä voi olla synnynnäinen tai elinaikana ilmestyvä.
Synnynnäisistä tyristä tavallisin on napatyrä. Napatyrä johtuu navan seudun vatsanpeitteen puutteellisesta sulkeutumisesta, jolloin vatsaontelon sisältöä (rasvakudosta, ison tyrän ollessa kyseessä myös suolia) pääsee auki jääneestä reiästä tunkeutumaan nahan alle.
Nivustyrä on usein myös synnynnäinen mutta voi esiintyä myös myöhemmin. Tyrä muodostuu nivuskanavan aukkoon jos se on liian suuri. Nivustyrä aiheuttaa usein kipua ja on leikattava.
Perineaalityrä esiintyy yleisimmin vanhemmilla uroskoirilla. Tyrä muodostuu tällöin peräaukon sivulle. Tyrä on useimmiten leikattava ja samalla uroskoiran ollessa kyseessä, se kastroidaan tyrän uusiutumisen ehkäisemiseksi.
Palleatyrä syntyy kun koiran pallealihas onnettomuuden tai äärimmäisen voimanponnistuksen seurauksena repeää. Hoitona on aina leikkaus.
Lähteet:
Koiran nenäpunkki, Leif Wikman, asiantuntijaeläinlääkäri Tapiola-ryhmä
Selkärangan sairauksia, Saki Paatsama, Suuri Suomalainen Koirakirja, Otava 1991
Legg-Perthes -sairaus teksti koottu lähteistä:
Berit Wallin, Håkanson överveterinär, Djursjukhuset Bagarmossen
Teri Dickinson, DVM
Arja Seppä LP-tauti koiralla, ekk, kirurgian laitos 1986